Tyttö joka söi kananmunat

Okei meille ei saada tänään iltaruokaa koska minä näätä menin syömään kananmunat, anteeks.

Voi hiivatti

Tästä tulee nyt vähän vakavamielisempi ja lyhyempi postaus.

Mua omalla tavallaan pelottaa se mitä Oslossa on tapahtunut. Tuntuu että yhtäkkiä on alkanut tulla kauheasti kaikkia katastrofeja: Tsunameja, maanjäristyksiä, ydinvoimala tuhoja, sotia, ammuskeluja yms. Miksi sellaisia ihmisiä kuin esim. Hitler on olemassa? Joskus kivikaudella se olisi ihan ymmärrettävää, mutta että viellä tänä päivänäkin löytyy tällaisia ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti ymmärrä, että karvattomat ja puhuvat kädelliset ovat kaikki ihmisiä. Että kaikki ovat samalla viivalla eikä niin, että jos uskot eri asiaan niin putoat alempaan lokeroon. Miksi joidenkin ihmisten empatia kyky ei kehity tarpeeksi? Ja mistä joku sai päähänsä että erilaiset pitää tappaa?

En osaa edes kuvailla miten turhauttavaa tällainen musta on.

mur.

Miksei kaikki vain voisi olla hippejä ja kaikilla hyvä mieli? Ja miksi aseita edelleen annetaan harrastajille? Mun mielestä senkin voisi lopettaa vaikka ammunta onkin kiva - joillekkin rakas - harrastus. Voisi olla sellaisia leikkipyssyjä joilla ei voi oikeasti tappaa mitään/ketään. Ammattilaisilla ehkä saisi olla sellaiset pienet pyssyt jotka toimii vain jos se tietty, sataprosenttisesti luotettu ja testattu henkilö koskee siihen. 

R.I.P Everyone that was killed in Utøya and Oslo 22/7 - 2011 

Laiskuuspäivä - kun ei jaksa kirjoittaa

Päivän vitsi

Miksi mopoautosta ei saa näyttää keskaria?
-koska joku saattaa kuolla nauruun

Drop it, it's dead we drop it and took the body home

Olen tähän biisiin koukussa vaikka ne kohdat joissa ei ole laulua ovatkin vähän... no ei ihan parhaita. Kumminkin, tämä kappale oli Skinssissä (johon olen myös koukussa) ns. livenä. Sid oli juuri löytänyt isänsä... eikun enpäs kerrokkaan, katsokaa itse!

I've got Piglet in my pocket

Oumaikaad tänään oli sitten vissiin viimeinen päivä töissä! Wehee, saa nähdä millainen palkka luvassa... No ei se mitään, en mä ihan kauheesti tarvitse, kunhan ees vähän saan koulukirjoja varten. Tarvitsen tänä vuonna 21 kirjaa lisää. En edes halua laskea paljonko on noin 20x20. Koska se menee siitäkin vähän yli, siis se hinta. Hngghh.

Meillä oli tänään uusi kuski joka oli siis one of us. Hän tuli 20 minuuttia myöhässä, sen jälkeen kun olin soittanut työnjohtajalle että pitikö meille olla kyyti minkä jälkeen työnjohtaja kanteli minusta D: En tiedä sanoiko hän nimeäni mutta ehkä. Vihaan sitä.

Ei vasikan nimeä sanota koskaan ääneen.

Goddamn it.

No jokatapauksessa, en ikinä uskonut istuvani bassonjumputusautossa mutta tänään istuin. Jaloissani pyöri kaljapullo ja en voinut olla miettimättä oliko tyyppi sen takia myöhässä että hän oli yrittänyt siivota autoa viikonlopun jäljiltä. Mielestäni oli outoa että pulloja oli vain yksi. Joko niitä on monta tai sitten ei yhtään. Ei mulla häntä mitään vastaan ole mutta mulle se oli ihan mielenkiintoinen kokemus. 

Uusiin autoihin on aika yhtä outoa mennä kun on tottunut vain siihen omaansa, etenkin jos se uusi auto on täysin erilainen kuin se oma. Meillä ei ole oikeastaan ikinä mitään ylimääräistä takapenkillä - eikä sen suuremmin etupenkilläkään - joten on aivan uutta nähdä autossa muutakin kuin ihmisiä. 

OH MY GOD THEY KILLED KENNY!!

Niin katson siis South Parkia nyt ja tästä hetkestä eteenpäin.

Upptäck naturens godaste

Tänään käytiin siis Seinäjoella ja aloin miettiä että taidetaan me sittenkin aika usein käydä kaupoilla, nyt kun olen alkanut päivittämään tätä blogia. Sunnuntainahan siis oli suurinosa kaupoista kiinni mutta oli pari sentään auki. Tarkoituksena oli kumminkin mennä metsästämään mekkoa wanhoihin mutta eihän siellä mitkään sellaiset liikkeet olleet auki. Kengät ehkä löytyi mutta ne on enemmänkin varalle. Sen sijaan löysin ehkä maailan mahtavimman t-paidan. Se on miesten ja olisin tykännyt ehkä enemmän valkoisesta mutta kattokaa ny!!

Siinä on siis

mangusti


joka ratsastaa


norsulla


ja


sillä mangustilla


on hattu.

PRICELESS.

Tää paita on muuten hyvä mutta olkapäistä tietty vähän iso mutta ei haittaa, sain paidan jossa on mangusti. Olisin halunnu tän paidan mun pikkuveljelle mutta tää paita oli vähän liian pitkä ja ehkä vähän hassun näkönen niin ajattelin että pakkohan jonkun on se ostaa. Tsahahaaaa....

Mulla on  kyl housut :<

Löysin Skinssin toisen tuottiksen (wohoo, tulee varmaan luettua kauheesti hissaa uusintaa varten) ja nyt olen ikionnellinen, taidan katsoa sen samalla kun syön tollasia Parrots "irtokarkkeja" jotka oli siis pähkinöitä ja kuivattuja mansikoita yms, tosi hyviä ja voin ainakin leikkiä että nää on "terveellisempi ja kevyempi vaihtoehto". Oli kyllä aika kalliita joten kovin usein en näitä varmaan ala syömään. Eikä näitä toisaalta edes löydä mistään. 

Löysin myös etsimäni "harmaan lököpaidan" joka tosin ei ole ihan harmaa ja sitten löytyi tuollaiset heräteostos kengät kun halvalla sai ja istui hyvin. Kesä kyllä loppuu kohta mutta tarviihan niitä kenkiä ensivuonnakin! 

Mulla alkaa kyllä olla vähän liikaa kenkiä niin ettei niille kohta ole mitään paikkaa mutta eeeeeeeeeeeeeeeeeeeei se mitään! 

Kuulostaa ehkä vähän tyhmältä kun aina hehkutan näistä mitä olen ostanut mutta kun tämän piti olla "muotiblogi" (hahahaha) niin onhan täällä pakko mainita jotain vaatteistakin. Ja niistä on kiva selittää. 

Koska mulla on paita jossa on mangusti.

Can't help it

Joo, sori, en yleensä alennu katsomaan näitä mutta koska oli tylsää niin eksyin youtubeen ja... tässä on lopputulos. Nauroin tolle just sen verran että todistin ÄO:ni olevan alle 100

Ravintoketjun pohjalla

Oho, ei ole tullut kirjoiteltua tänne taas vähään aikaan. Olen ollut niin väsynyt työpäivien jälkeen etten ole jaksanut kunnolla käynnistää edes konetta, saati sitten kirjoittaa. Olen vain vetänyt päiväunia töiden jälkeen ja katsonut sitten telkkaria loppu illan. Lenkillekkään en ole jaksanut vaivauta ja olen tainnut vähän lihota tässä. Ei se muuten välttämättä niin haittaisi mutta kun maanantaina mennään ehkä sovittamaan wanhohin mekkoa! Pelottaa että se on tilaisuudessa sitten liian iso. Tai pieni. Kesätöissä saa niin hyvää ruokaaaaaaahhh...

Mulle kävi maanantaina (?) jotain odottamatonta: Mut pudotettiin kuljetustyöläisten ravintoketjun pohjalle. Allow me to explain: Meillä oli siis ekan viikon ajan sellaiset vakiopaikat, yksi istui edessä, toinen kuskin takana ja minä pelkääjänpaikan takana. Maanantaina töihin tuli kuitenkin yksi tyyppi lisää - lapsuuden tuttu - ja se muutti istumajärjestyksen. Ajattelin tietenkin että uusi tulokas saa sitten istua keskellä kun meillä oli jo vakipaikat. Mutta ei. Mut syrjäytettiin ja nyt mä istun keskellä.

Nöyryyttävää.

Eipä tässä muuta, katson nyt telkkaria niin en ehdi kirjoitella.

Aurinkopäivä - Sunday

Pyöräiltiin tänään laamarantaan (tai oikeastaan ne taisi olla alpakoita) katsomaan eläimiä ja voi kun ne oli söpöjä! Niin pehmoisia ja tui tui tui, tuo valkoinen possu - joka saattaa näyttää lampaalta - oli mun lemppari koska se oli niin pehmeä ja lutuinen ja oli eka eläin joka tuli mua vastaan. Olisin voinut viedä sen kotiin :<

viimeinen kopsahdus johtui siitä kun kana nokkaisi kameraa, minä en sählännyt mitään.

Adventure

Olin siis perjantai lauantai välisen yön Leijasikapasteijan mökillä. Saimme olla ihan keskenämme: minä, Leijasikapasteija, Cola ja Hippo (vanha lempinimi eikä liity mitenkään fyysisiin ominaisuuksiin). Lyhyesti sanottuna siis oli mahtava viikonlopun alku, joka luultavasti jatkuu nyt vähän tylsemmissä merkeissä mutta joka tapauksessa. Ruokaa tuntui aluksi olevan paljon mutta saatiinhan sekin loppumaan, ehkä vähän liian aikaisin. Suklaa ainakin loppui liian nopeasti. Uinti oli kivaa, syönti oli kivaa ja kaikki oli kivaa. Paitsi se koira joka istui rannalla ja tuijotti meitä lakkaamatta puiden seasta. Hyrrhhh...
   En ala sen tarkemmin selittämään mitä siellä tapahtui, osittain siksi ettei siinä ole mitään järkeä ja osittain sen takia etten muista oikeastaan mitään muuta kuin että nauroimme paljon ja että meille naurettiin. Tai en tiedä naurettiinko meille oikeasti sillä tavalla oikeasti vai oliko se enemmänkin kuin flirttiä... Joka tapauksessa saimme paljon hymyjä, vilkutuksia ja ikkunasta ojennetun hevihaarukan. Hauskaa.
  Nojoo, pakko myöntää, kai me aika hassulta näytettiin: kolmen skootterin letka ylämäessä!

Paarman päivät

"Paarmat (Tabanidae) on kärpäsiin kuuluva hyönteisheimo. Paarmoja on maailmassa 2 500 lajia, joista Suomessa 37.

Naaraat käyttävät ravintonaan nisäkkäistä ja linnuista imettyä verta, urokset vain kasvien mettä. Paarmat suunnistavat saaliilleenlämpösäteilyn ja hiilidioksidin avulla. Eritoten paarmoja tapaa aurinkoisina kesäpäivinä ennen ukkosta. Purressaan paarma leikkaa veitsimäisillä suuosillaan ihoon haavan ja imee siitä vuotavaa verta. Pureman ympärille tulee yleensä vain paikallinen ihoreaktio. Purema on yleensä varsin kivulias.

Paarmojen toukat elävät maaperässä ja saalistavat selkärangattomia." (http://fi.wikipedia.org/wiki/Paarmat, luettu 8.heinäkuuta 2011)

Herra Paarma nukkui sikeästi vaimonsa vierellä uneksien paarmamaisia asioita. Hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi: koti, vaimo ja yksi poika, joten Herra Paarma saattoi rauhassa uneksia mitä halusi. Harvalla paarmalla oli asiat niin hyvin. Uni päättyi pian kuin seinään kun Herra Paarma heräsi vatsassaan kurnivaan nälkään. Hän nousi sängystä hitaasti, vilkaisi hymyillen vaimoaan ja laahusti keittiöön.
   Jääkaappi hohkasi viileää ilmaa Herra Paarman kasvoille samalla kun hän etsi katseellaan jotain, joka voisi tyydyttää hänen nälkänsä. Koska Herra Paarma oli kasvissyöjä, hän tyytyi noukkimaan jääkaapista pienen kukkasen ja ryysti sen mettä aamiaiseksi. Lihamureke tai veri ei kiinnostanut häntä. Hyönteinen katseli ympärilleen ja ihaili ympäröiviä seiniä. Kaikki oli täydellistä. Keittiön seinät olivat vaaleansiniset, aivan kuten hän oli aina toivonut. Jääkaappi oli valkoinen ja siihen oli ripustettu muistilappuja sekä Pirkon lukujärjestys. Se heissä olikin ainoa outo piirre. Herra ja Rouva Paarmoille oli sinunattu vain yksi lapsi. Alunperin lapsia oli enemmänkin mutta muut lapset olivat menehtyneet jo toukkavaiheessa.
   Herra Paarma huokaisi. Oli tuskallista ajatella sitä päivää kun Pirkko oli löytynyt pihasta yksin, muiden lasten kadottua. Kukaan ei ole varma mitä sinä päivänä tapahtui, mutta se oli varmaa että Pirkko oli taistelija luonteeltaan. Ehkäpä juuri aikaisempien tapahtumien seurauksena Herra ja Rouva Paarma käyttäytyivät hieman ylisuojelevasti Pirkkoa kohtaan. Mutta olihan se ymmärrettävää, he eivät yksinkertaisesti halunneet menettää ainutta tytärtään. Nyt pikkulapsesta oli kuitenkin kasvanut nuori nainen jonka pitäisi oppia saalistamaan muutakin kuin itseään pienempiä saaliita. Herra Paarmaa ajatus ei miellyttänyt. Tarpeeksi monta kertaa hän oli kuullut kuinka joku tuttavapiirin naisista oli joutunut kokemaan tuskallisen kuoleman. Herra Paarma ei halunnut tyttärelleen samaa kohtaloa.
  "Huomenta isi" Herra Paarma pudisteli päätään kuullessaan sanat ja katsahti ovelle. "Huomenta Pirkko", hän sanoi rauhallisesti helpottuneena nähdessään tyttärensä. "Äiti sanoi että me voitaisiin mennä tänään opettelemaan puremista", tyttö sanoi ja tuijotti isäänsä yrittäen nähdä mitä tämän päässä liikkui. Herra Paarmasta taas tuntui kun hänen päänsä olisi tyhjentynyt. Sen sijaan hän tunsi kouraisun vatsassaan. Ei viellä.
   Hän rykäisi ja hymyili tyttärelleen niin ainosti kuin osasi. "Oletko varma että haluat oppia sen?" Tyttö vaikeni hetkeksi ja tuijotti tiiviisti isäänsä ja nyökkäsi sitten päätään. Seuraavaksi Pirkolla olikin jo lihamureketta edessään ja hän söi sitä ahnaasti. Liha kuvotti Herra Paarmaa eikä hän ymmärtänyt miksei Pirkko voisi olla kasvissyöjä, kaikki olisi helpompaa ja turvallisempaa.
   Rouva Paarma liittyi heidän seuraansa hetkeä myöhemmin ja hän huomasi heti miehensä ahdingon. Rouva Paarmakin tiesi että puremaan opettelu on vaarallista puuhaa mutta häntä ärsytti moinen hermoilu. Rouva oli itsekkin joutunut opettelemaan sen nuorempana ja oli edelleen hengissä. "Huomenta", hän haukotteli mahdollisimman rauhalliseen sävyyn ja otti itsekkin mureketta. Kaikki menisi ihan hyvin ja Herra Paarma olisi väärssä.

Iltapäivällä koko paarmaperhe valmistautui metsästysretkelle. Pirkko oli tukahtua jännityksestä verrytellessään siipiään kuten äiti oli käskenyt. Tänään tytöstä tulisi vihdoinkin täysi-ikäinen paarma joka joisi itseään suurempien olentojen verta. Miten jännittävää.
   Herra Paarman jännitys sen sijaan oli erilaatuista. Hänestä tuntui ahdistavalta ajatella että hänen tyttäsensä oli jo niin iso ja että mitä tahansa saattaisi tapahtua. Hän ei pitänyt ajatuksesta missään muodossa ja sillä hetkellä hän toivoi Pirkon olevan poika.
   Rouva Paarma avasi ulko-oven ja lennähti ilmaan, Pirkko perässään. Herra Paarma sulki oven viimeisenä ja katseli kuinka Pirkko lenteli vapaana. Sietämätöntä. Mies räpytteli hetken siipiään ja lähti sitten naisten perään. Aurinko paistoi kirkkaasti mutta päivä tuntui silti synkältä.
   Vastaan tulevien paarmojen ja mäkäräisten onnittelut menivät Herra Paarmalta täysin ohi hänen vaipuessa omiin ajatuksiinsa, mutta Pirkko oli täysin onnittelujen lumoissa. Tämä oli se päivä jota hän oli odottanut.
   Maisemat vaihtuivat pikkuhiljaa metsästä harvemmaksi alueeksi jossa puita oli siellä täällä ja pian täysin aukeaksi mansikkamaaksi. Kolmikko henkäisi osittain haltioissaan, osittain kauhuissaan nähdessään edessään vaaleanpunaisen, karvattoman nisäkkään. Rouva Paarma hihkaisi iloisena: "Ah, ihminen! Niitä on niin helppo purra kun karvoituskin on niin onnetonta!" Herra Paarma oli vähemmän haltoisaan ja hän keskittyi enemmänkin talon kokoisiin käsiin jotka olivat piilossa marjapuskassa. Hän tiesi niiden olevan vaaralliset kapistukset. "Emmekö me voisi etsiä jonkun pienemmän ihmisen?" Hän kysyi arasti ja vilkaisi huolestuneena vaimoaan saaden takaisin pelkän "älä nyt hermoile" katseen. Ennen kuin Herra tai Rouva Paarma huomasivatkaan, Pirkko oli lentänyt ihmisen luo. Tyttö kieppui jättiläisen ympärillä ja väisteli huitovia käsiä. Nyt Rouva Paarmakin oli huolissaan.
   "Pirkko!" Hän parahti ja lensi tyttärensä perään ajattelematta lainkaan mitä oli tekemässä. Samoin teki Herra Paarma. "Pirkko lennä pois, se tappaa sinut!" Hän yritti huutaa mutta sai itse osuman toisesta jättiläiskädestä ja putosi tajuttomana maahan. Pirkko ei kuitenkaan huomannut vanhempiensa ahdinkoa vaan lenteli huolettomana ympäriinsä, kunnes laskeutui ihmisen polvelle. "Äiti, voiko tähän pur-", ennen kuin Pirkko pääsi lauseen loppuun, toinen jättikäsistä heilahti ja Pirkko katosi sen alle. Kuului kova paukahdus.
   Aika tuntui pysähtyvän. Rouva Paarman oli vaikea hengittää eikä hän voinut olla tuijottamatta jättiläiskättä vaikka olisikin halunnut kääntää katseensa. Hän odotti ja katsoi kuinka käsi nousi, paljastaen harmaan lätyn joka oli joskus ollut Pirkko. Ruumiin näkeminen aiheutti Rouva Paarmalle sisäisen tunnekuohun. Hänen tyttärensä oli kuollut ja se kaikki oli tämän ihmisen syytä. Ei, se oli Rouva Paarman syy. Kaikki olikin hänen syytään. Mutta tämä ihminen oli juuri tappanut hänen tyttärensä.
  "Senkin hullu!" Hän parahti ja iski hampaansa ihmisen kaulaan. Sitten kuului paukahdus ja kaikki pimeni.

Herra Paarma heräsi tokkuraisena kostean ruohikon ympäröimänä. Joka paikkaa särki eikä hän aluksi ymmärtäyt missä oli. Hän kohottautui seisomaan ja kateseli ympärilleen. Taivas oli vetänyt pilveen ja ilma oli nyt viileämpää. Maassa lepäsi siipi. Pirkon siipi. Sillä hetkellä Herra Paarma tajusi mitä oli tapahtunut. Hän oli menettänyt kaiken mitä hänellä oli. Kaiken.

Perustuu ehkä tositapahtumiin

Oh, wow

I just signed to Polyvore and thought I could create like a Cassie (from Skins) style because I love her clothes. Sadly, when I look to my closet, I can't find these clothes ;__; I wish I could print any clothes I want!

Ritari Ässä

Okei, pieni sana töistä tai oikeastaan työmatkasta. Päivä oli muuten oikeastaan samanlainen kuin kaikki muutkin päivät tällä viikolla paitsi että tänään oli kalakeittoa ruokana (eilen oli... öö.. no jotain muuta) ja kuski oli iltapäivällä eri kuin ennen. Ritari Ässä (ei siis se Ritari Ässä) on muuten mukava mies enkä millään tavalla mollaa häntä edeltävässä mutta se oli kokemus jonka varmaan muistan aika pitkään.

Ritari Ässä on siis vähän vanhempi herrashenkilö ja kuten aina oletan, vanhat ihmiset ajavat joko kahtakymppiä tai sitten niin kovaa kun autosta lähtee (teksti saattaa välillä olla liioiteltua). Tämän päivän kuski kuului - kuten edesmennyt isoisänikin - niihin jotka ajavat kovaa ja vaihtavat vaihteet niin että vauhti tippuu sadasta kahteenkymppiin sekunnissa ja palaa takaisin sataan samassa ajassa, sillä tavalla vähän nykien. Mutta Ritari Ässä  ajoi kovaa. Kun edessä ajoi joku idiootti kahdeksaakymppiä kahdeksankympin alueella, siitä päästettiin ohi ja jatkettiin 140km/h vauhdilla hyvän matkaa. Ei se muuten ollut niin kamalaa, sitten kun siihen toittui, mutta sitten tielle sattui käärme. Tehtiin noin 90 asteen kurvaus tien reunaan, litistettiin käärme ja samassa kulmassa kurvaus takaisin tielle. Ja vauhti oli sen 140km/h. Housuun kusemisen arvoinen kokemus kerta kaikkiaan (en kuitenkaan kussut housuun vaikka olisin voinutkin).

P.S. Näin tänään jotain aika kaunista. Miehen, jolla oli valkoiset tennissukat sandaalien kanssa. Joo tää paranee viellä: Sen lisäksi hänellä oli valkoinen t-paita joka oli tungettu kainaloihin asti vedettyjen verkkareiden sisään. Ja sitten viellä päätä myöten vedetyt hiukset & silmälasit niin täydellinen look on syntynyt. Not. En tiennyt että niinkin voi oikeasti pukeutua. Omalla tavallaan ne oli tosi hienot vaatteet jos hän pukeutui tahallaan niin mutta jos se oli "näin mä pukeudun aina?" look niin... no... en tiennyt että sellaista oikeasti on

Eh eh, eh eh There's nothing else I can say

Tämä päivä oli omalla tavallaan tosi erikoinen koska tuntui kuin olisi yhdessä päivässä olisi ollut kaksi päivää. Nimittäin aamulla kun menin töihin, oli pilvistä ja suht viileää ja koska olin viellä vähän tokkurassa niin tuntuu kuin koko työaika olisi ollut eilen. Sitten kun pääsin töistä olikin yhtäkkiä "kauhea" helle, aurinkoa, ei töitä ja kävin Tutinan kanssa pyörimässä. Juu, kirjaimellisesti pyörimme pari tuntia. Ja sitten kävin illalla viellä lenkillä mikä sai päivän tuntumaan niin pitkältä. Työt, pyöriminen ja lenkki, ei tuo kaikki yleensä mahdu yhteen päivään mun elämässä.

Töissä... No okei en puhu tänään töistä, lupaan. On vaan niin hauskaa kun kaikki muut puhuvat kesätöistään "Tänään sinne tuli niin ärsyttävä asiakas että ei vittu" jne mutta mulla itselläni ei ole muuta kerrottavaa kuin että "Oli kyl aika vähän mansikoita ja ne mitä oli niin oli mätiä, ha ha!... Ruoka oli aika hyvää kans". Ei yksinkertaisesti ole mitään sanottavaa ja jos jotain saakin siitä revittyä irti niin kuka jaksaa kuunnella mansikan poiminnasta?? Myönnetään: Ei kukaan.

Tutinan kanssa pyöriminen oli aika hauskaa ja mun piti ottaa jotain ihania kesäisiä kuviakin mutta en ehtinyt/jaksanut, kyllä sitä ehtii. Mutta jeesh, kiva päivä oli vaikkakin vähän lämmin. En siis valita sitä kun aurinko paistoi mutta kun mulla oli ihme villapaita ja pitkät housut. 

Eilen käytiin siis shopping enkä löytänyt ihan kauheasti tavaraa mutta ehkä hita korvaa määrän. Ostin uuden hupparin ja shortsit ja melkein sellaiset ihanat valkoiset avokkaat viidellätoista eurolla mutta en kuulemma voinut koska viimeksi ostettiin kahdet kengät. No joo ei meillä oikein ole tilaa ostaa mulle lisää kenkiä

Tai no siis ostettiin me kengät, tuollaiset "kiikkukengät" jotka kiinteyttävät persettä! Olivat ne ehä vähän kalliit mutta onneksi äiti maksoi.

Ja ei, mä en kerjännyt äitiä ostamaan niitä

Sitä paitsi ostin itse oman sänkyni joten äiti oli sen velkaa.

No joo, kävin kokeilemassa noita kenkiä tänään ja ne oli ihaanaat. Juoksu oli ensin vähän oudon tuntuista mutta siihen tottui. Nyt lenkillä käynti sai uutta puhtia kun sai tuollaiset hienot kengät eikä aina niitä halvimpia lenkkareita, etenkin kun sain juuri ne jotka halusin. Sitä paitsi nämä olivat yhdet halvimmista!

Ah, enää huominen töitä ja sitten saadaankin perjantai vapaaksi, wuhuu! Perjantaista tulee varmaan aika hehekee,

Woop woop

Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa

Okei, valitin eilen ihan turhan takia. Eilen oli vähän punainen kaula ja kutisikin vähän, mutta jos olisin tiennyt tästä päivästä, en olisi avannut suutani. Yön aikana oloni paheni, heräilin vähän väliä kun jotkut (saatanan vittupäät) ajelivat kovaäänisillä mopoilla ikkinani alla ja kaulani kutisi niin perkeleesti. Koko niskaa särki kipeiden pattien takia ja se yksinkertaisesti oli yksi kamalimmista öistäni. Kunnon unta sain niinä kuuden aikaan ja puolen tunnin päästä herätyskello soi ja lähdin töihin.

Olin ihan naatti ja heittelin mansikoita koppaan - niin siis olen mansikkamaalla kesätöissä - välillä vähän miten sattuu. "Mansikka, mansikka, mansikka, etana, mansikka, omena, päärynä, mansikka, mansikka..." No joo, ei ihan niin mutta aika säheltämistä se välillä oli. Sitten suoristin selkäni ja ihmettelin miten vaikeaa silmän auki pitäminen oli niin vaikeaa. Se oli turvonnut, wuhuu!

Mulla on aika useinkin silmä turvoksissa mutta tämä on jo turvoksissa.

Nooh, tänään ollaan menossa ilmeisesti vähän shoppailemaan (kyllä, tämän näköisenä) niin ehkä se vähän piristää... ehkä.

Meinasin lähteä nostamaan rahaa mutta taidan repäista ja maksaa krotilla!

Oooh!

Provinssi 2011

Olen ihan täysin unohtanut hehkuttaa provinssista, jossa olin siis vain sunnuntaina - ette ikinä arvaa keiden takia.

Okei, koko viikonloppu oli aikamoista menoa lauantaista eteenpäin. Aamusta käytiin perheen kanssa shoppailemassa Tampereen lähellä koska Renarde ei pidä Tampereesta. Sori. Tein ihan kivoja löytöjä, uudet uikkarit (pitkästä aikaa kokouimapuku eikä bikineitä! En jaksa edes yrittää ottaa kuvaa koska se on musta), Mikki-laukku, iso raitapaita ja alennuksesta kauluspaita. Niin ja kukkakengät. Niiiin ja korvikset. Oli muutakin mutta sitten aletaan mennä jo liian pieniin vaatteisiin.

Niin ja iso ruususormus

Mutta en vielläkään löytänyt niitä korkeavyötäröisiä koko mustia farkkuja, lähellä oli, mutta ei. Kuitenkin ihan kannattava reissu. Illemmalla ajeltiin kämpille, suoraan suihkuun ja siitä matka jatkui Konnan (Räsähtikö kilpesi rikki? -> Kilpikonna -> Konna + rimmaa nimesi kanssa) mummolaan. Voi niitä muistoja, muurahaiset varpaiden välissä ja huuliharpun "soitto" mansikkamaalla. Siellä hetken naposteltuani matka jatkui Konnalle. En muista sieltä oikeastaan muuta kuin että nauratti paljon ja että aamulla hävetti kun olin taas nukahtanut kesken jutun. Konna on siitä paras ettei se ainakaan sano loukkaantuneensa siitä. Mun pitäisi alkaa seisomaan lattialla niin en voisi nukahtaa!

Anyway. Aamulla oli jo sellainen "kusen kohta housuun kun jännittää niin perkeleesti" olo ja heräsinkin tunnin ennen Konnaa, mikä on toisaalta ihan hyvä ettei hänen tarvitse nähdä kun nukun silmät auki... Se ei ole kaunis näky. Uskoisin. ANYWAY, olin aamulla siis yksin hereillä, muut olivat joko nukkumassa tai sitten töissä ja minä... no minä olin hyppimässä trampoliinilla. Söin hitaasti leivän ja pesin hampaat ja meikkasin. Oli outoa olla toisen asunnossa niinkuin olisi yksin kotona! (Oho, nyt paljastin mitä tein)

Noh, kun Konnakin oli herännyt aloimme tarkastella Provinssi-sunnuntain aikatauluja ja sunnitelmamme oli pyöriä ympäriinsä Volbeatiin asti ja jäädä sitten päälavan eteen. Jättimäinen pringlespurkki olisi tapaamispaikkamme, kuten ohjeissa sanottiin.

Kahden aikoihin lähdimme matkaan ja vähän myöhemmin alkoi kaatosade, wuhuu! No se hellitti kun pääsimme alueelle mutta kumminkin. Jonotus oli aika tuskaista. Etenkin vessajonossa, kun jonottaa kaiken lisäksi kamalan kauan päästäkseen vessaan jossa on lukko rikki. Sen ymmärtäisin jos se olisi hieno ja puhdas ja kiiltävä ja tuoksuisi ruusuilta mutta ei. Siellä oli hämähäkki. Siinä vaiheessa toivoin että olisin uros sukupuolen edustaja ja voisin vain seurata muita ja kusta huussin viereen. Sehän olisi ollut vain "pikku huti".

Hetkinen, selitinkö mä juuri vessareissustani?

Kun päästiin sieltä Helvetin Huussista, minä ja Konna jäimme katsomaan Jukka-poikaa (jota moneen kertaan sanoin Jukka-Pekaksi, anteeksi) vaikkei kumpikaan oikeastaan kuuntele kyseistä bändiä. Livenä se kuitenkin kuulosti mukavalta, rentoa ja kesäistä ja yleisö oli ihailtavan rentoa (en tiennyt viellä silloin että se olisi kaikkein rennoin hetki päälavan edessä). Onneksi kappaleissa laulettiin lähes koko ajan samaa niin sanatkin oppi nopeasti. Pieni häiriö tekijä oli se kun tungin sormeni jonkun miehen suuhun mutta ei se kauheasti häirinnyt. Öhm. 

Sitten siirryimme vähän eteenpäin koska ajattelimme katsovamme Volbeatin ja hakea sitten juotavaa. Ja luulimme että silloin oli ahdasta. Voi kokemattoman typeryyttä. Volbeatkin on vähän sellainen bändi mitä kumpikaan ei kuuntele mutta mitä kumpikaan ei kuitenkaan vihaa. Yritimme siis olla mahdollisimman paljon mukana vaikka moni tosifani varmaan mulkoilikin meitä murhaavasti vähän taaempaa "Mä olisin halunnut olla noin edessä". 

Volbeat loppui muutaman hetken kestäneen, armottoman mätön jälkeen ja meidän oli tarkoitus hakea vesipisteeltä vettä. Emme päässeet. Ihmiset alkoivat tunkea aina vain eteenpäin emmekä viitsineet Konnan kanssa lähteä astumaan ihmisten päälle joten jäimme sinne. Se kyseinen kohta ei ollut ehkä paras mahdollinen. Edessämme oli pitkä mies jolla oli reppu, jossa oli kannettava tuoli, jossa oli metalliset, kokoontaitettavat jalat. Se oli Reppumies. Hänen lisäkseen edessämme oli kaksi pitkä hiuksista ja muutenkin pitkää poikaa joista toisella oli rastat. Mulla ei henkilökohtaisesti ole mitään rastoja vastaan - etenkään jos ne ovat hyvin hoidetut ja niin söpön pojan päässä - mutta kuulette pian miksi halusin mainita sen erikseen. Taaksemme ilmestyi myös pitkiä jätkiä, mutta heistä oli ehkä enemmän hyötyä. 

Yli tunnin, melkein kahden, odotus oli melko puuduttavaa, en pystynyt liikuttamaan enää jalkojani koska tila oli niin onneton ja minulla oli sairas jano. Luoja kiittäkööt järjestäjiä ja niitä söpöjä poikia siinä edessä jotka helpottivat janoani antamalla vettä. Ja piru perikööt sen tupakoivan ruotsalaisen joka joi Konnan vedet. Siinä odotellessa aloin huomata miten paska paikka se todellisuudessa oli. Ympärillämme oli vain pitkiä ihmisiä ja aloimme jäädä puristuksiin. Eikä se Reppumiehen tuoli tuntunut kivalta naamaa vasten. 

Esiriippu nostettiin paikoilleen ja koko paikka alkoi jännittyä, vähän samallalailla kuin joku vieteriukko, pikkuhiljaa, valmiina loikkaan. Näin siinä vaiheessa ihan hyvin lavalle ja jännitin niin perkeleesti. 

3

2

1...

Verho laskeutuu ja kaikki villiintyvät ja prison song lähtee käyntiin 

ja... 

No Renarde ja Konna eivät nää enää mitään. Edessä seisovan söpön jätkän rastat paukahtelevat silmilleni ja alan vihata niitä ja takana olevat vyöryvät hyppien päälle samalla kun ah, niin ihana Reppumies tuntuu peruuttavan eikä hypi. Jäämme siis puristuksiin. Muistelen mitä Provinssin sivuilla sanottiin aiheesta:

"Vältä tiiviitä väkimassoja, jos tunnet olosi epämiellyttäväksi ahtaissa paikoissa. Lavanedustat, erityisesti Päälavan, ovat paikkoja joissa yleisömassan paine voi kasvaa nopeastikin ja tilanne kehittyä tukalaksi.

Jos kuitenkin joudut ruuhkaan tai paineeseen, säilytä malttisi. Älä vastusta liikettä, mutta tilanteen hellittäessä hetkeksi, pyri poispäin. Yritä kaikin tavoin säilyttää tasapainosi. Käytä reilusti ääntäsi saadaksesi muiden huomio. Festivaalihenkilökunta ja muut festivaaliyleisössä auttavat Sinua."

Kokeilen sanoa jotain ja huomaan että keuhkoni ovat tyhjät ja ajattelen että kuolen. Ei ole tilaa pyrkiä poispäin eikä henkilökuntaa ole missään. Ja sitten takanani oleva - tai en tiedä missä vaiheessa, mutta jossain kumminkin - mies vetää minua kauemmas Reppumiehestä (jossa minä ja Konna nyt roikumme kiinni) ja minulla on taas tilaa hengittää ja pääsin mukaan liikkeeseen. Sen jälkeen pystyin jo nauttimaan konsertista enemmän ja 

se

oli

ihan

über

upeaa.

En kuitenkaan osaa kertoa sen enempää, etenkään loppuvaiheessa en tuntunut olevan todellisuudessa ollenkaan mukana. Tuntui kuin olisin ollut pilvessä, sydämeni hakkasi Shavon basson tahtiin ja Serjin housuissa roikkuva apina (...älä kysy) sai minut nauramaan. Daronin hieman levottomat silmät saivat minut lähes kyyneliin, okea puppyface ja John... no en nähnyt Johnia. Ei enää haitannut jos joku vähän tönäisi, opin menemään massan mukana ja luotin siihen että takana oli aina joku joka otti vähän vastaan. Yhteishenki oli niin hieno ja... ah. Päähän tuleva tavarakaan ei enää haitannut niin paljoa ja melkein toivoin että joku kaataisi vettä päälleni (aikaisemmin se sai hermostumaan). 

Tai sitten joku poltti vieressäni pilveä ja sain höyryistä osani.

Koko homma päättyi sugariin

jota olin odottanut joulusta asti. Se oli niin hienoa, yleensä mietin "voi ei miltähän toi mun riitasointu kuulosti" mutta siellä ei kiinnostanut, ei siellä kukaan kuunnellut miten joku muu lauloi. SUGAR!

Viellä oli kuitenkin jonotus ulos alueelta enkä koskaan osannut odottaa sen olevan niin perseestä. Sen osasin arvata että keikalla meno olisi rankkaa mutta se jono oli aivan käsittämätön. Ei tilaa, ei mahdollisuutta kävellä edes läpi vesipisteelle eikä se jono edes tuntunut liikkuvan! Muistaakseni pääsimme Itäportista ulos noin 30-45min kuluttua vaikka tarkoitus oli alunperin mennä länsiportista. Ja tästä päästään siihen miten vaikeaa siihen aikaan ja siinä mielentilassa onkaan suunnistaa. Etenkään tällä kartalla: http://www.provinssirock.fi/images/aluekartta-provinssi-web.pdf Sillä ei tee yhtään. Mitään. Alueen. Ulkopuolella. Kävelimme "ohjeidenmukaan" summassa minne sattuu ja löysimme kuin löysimmekin Konnan äidin ja pääsimme vihdoinkin istumaan. 

Istuminen ei ole koskaan

tuntunut

niin

hyvältä. 

Back in business

Olin tässä vähän aikaa työttömänä, tai siis ei vain ollut kesätöitä pariin viikkoon ja tuntuu oudolta ajatuksella että joudun huomennakin heräämään vähän ennen yhtätoista (noin puoli 7 koska tarvitsen 15min torkutteluun). Paikka on ihan kiva, on koko ajan töitä eikä tarvitse miettiä "mitä mun pitäs tehä" mutta on yksi tylsempikin juttu: ötökät. Ja niitä on paljon.

PALJON.

Tiedän että olen vähän herkästi valittavaa sorttia mutta nyt niitä oli ihan oikeasti pal-jon. Mulla oli itselläni sellainen verkko pääni suojana ja pitkät vaatteet mutta se ei riittänyt. Kaula oli ainoa kohta johon jäi vähän paljasta pintaa ja... no ei ole kivan näköinen. Samoin hiusraja on taas punainen vaikka hiukset värjättiin ruskeiksi, ha. Ha. Ne inhotukset nimittäin tunkivat verkon alle.

Näytän siltä kuin mua oltaisiin kuristettu rautalangalla ja vedetty turpiin.

Huomenna laitan poolopaidan, kaulahuivin, hupun ja kokovartaloverkon.

Mutta mansikat oli hy-vi-ä, osa niin isoja ettei sormet menneet ympärille ja osa niin makeita että teki mieli oksentaa ja syödä uudestaan. Muutenkin päivä oli ihan jees, työpäivä kesti noin kolme tuntia ja ruokana oli spagettia joten mikäs siinä. Toivottavasti huomenna sataa ja tulee tosi kovaa. Tai sitten mansikkamaalle lentää sellainen miljoonan linnun parvi joka syö kaikki ötökät! 

Mitä näiden jälkien kanssa pitäisi tehdä? Näyttää vähän kuin mulla olis akne. Jos yritän piilotella näitä ja joku näkee ne niin totta kai ne ovat finnejä/joku sairaus, mutta jos en piilota niitä niin joku ajattelee että olen tyhmä ääliö joka ei vaan ole huomannut niitä. 

*Sigh*

Aivan sama