Paarman päivät

"Paarmat (Tabanidae) on kärpäsiin kuuluva hyönteisheimo. Paarmoja on maailmassa 2 500 lajia, joista Suomessa 37.

Naaraat käyttävät ravintonaan nisäkkäistä ja linnuista imettyä verta, urokset vain kasvien mettä. Paarmat suunnistavat saaliilleenlämpösäteilyn ja hiilidioksidin avulla. Eritoten paarmoja tapaa aurinkoisina kesäpäivinä ennen ukkosta. Purressaan paarma leikkaa veitsimäisillä suuosillaan ihoon haavan ja imee siitä vuotavaa verta. Pureman ympärille tulee yleensä vain paikallinen ihoreaktio. Purema on yleensä varsin kivulias.

Paarmojen toukat elävät maaperässä ja saalistavat selkärangattomia." (http://fi.wikipedia.org/wiki/Paarmat, luettu 8.heinäkuuta 2011)

Herra Paarma nukkui sikeästi vaimonsa vierellä uneksien paarmamaisia asioita. Hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi: koti, vaimo ja yksi poika, joten Herra Paarma saattoi rauhassa uneksia mitä halusi. Harvalla paarmalla oli asiat niin hyvin. Uni päättyi pian kuin seinään kun Herra Paarma heräsi vatsassaan kurnivaan nälkään. Hän nousi sängystä hitaasti, vilkaisi hymyillen vaimoaan ja laahusti keittiöön.
   Jääkaappi hohkasi viileää ilmaa Herra Paarman kasvoille samalla kun hän etsi katseellaan jotain, joka voisi tyydyttää hänen nälkänsä. Koska Herra Paarma oli kasvissyöjä, hän tyytyi noukkimaan jääkaapista pienen kukkasen ja ryysti sen mettä aamiaiseksi. Lihamureke tai veri ei kiinnostanut häntä. Hyönteinen katseli ympärilleen ja ihaili ympäröiviä seiniä. Kaikki oli täydellistä. Keittiön seinät olivat vaaleansiniset, aivan kuten hän oli aina toivonut. Jääkaappi oli valkoinen ja siihen oli ripustettu muistilappuja sekä Pirkon lukujärjestys. Se heissä olikin ainoa outo piirre. Herra ja Rouva Paarmoille oli sinunattu vain yksi lapsi. Alunperin lapsia oli enemmänkin mutta muut lapset olivat menehtyneet jo toukkavaiheessa.
   Herra Paarma huokaisi. Oli tuskallista ajatella sitä päivää kun Pirkko oli löytynyt pihasta yksin, muiden lasten kadottua. Kukaan ei ole varma mitä sinä päivänä tapahtui, mutta se oli varmaa että Pirkko oli taistelija luonteeltaan. Ehkäpä juuri aikaisempien tapahtumien seurauksena Herra ja Rouva Paarma käyttäytyivät hieman ylisuojelevasti Pirkkoa kohtaan. Mutta olihan se ymmärrettävää, he eivät yksinkertaisesti halunneet menettää ainutta tytärtään. Nyt pikkulapsesta oli kuitenkin kasvanut nuori nainen jonka pitäisi oppia saalistamaan muutakin kuin itseään pienempiä saaliita. Herra Paarmaa ajatus ei miellyttänyt. Tarpeeksi monta kertaa hän oli kuullut kuinka joku tuttavapiirin naisista oli joutunut kokemaan tuskallisen kuoleman. Herra Paarma ei halunnut tyttärelleen samaa kohtaloa.
  "Huomenta isi" Herra Paarma pudisteli päätään kuullessaan sanat ja katsahti ovelle. "Huomenta Pirkko", hän sanoi rauhallisesti helpottuneena nähdessään tyttärensä. "Äiti sanoi että me voitaisiin mennä tänään opettelemaan puremista", tyttö sanoi ja tuijotti isäänsä yrittäen nähdä mitä tämän päässä liikkui. Herra Paarmasta taas tuntui kun hänen päänsä olisi tyhjentynyt. Sen sijaan hän tunsi kouraisun vatsassaan. Ei viellä.
   Hän rykäisi ja hymyili tyttärelleen niin ainosti kuin osasi. "Oletko varma että haluat oppia sen?" Tyttö vaikeni hetkeksi ja tuijotti tiiviisti isäänsä ja nyökkäsi sitten päätään. Seuraavaksi Pirkolla olikin jo lihamureketta edessään ja hän söi sitä ahnaasti. Liha kuvotti Herra Paarmaa eikä hän ymmärtänyt miksei Pirkko voisi olla kasvissyöjä, kaikki olisi helpompaa ja turvallisempaa.
   Rouva Paarma liittyi heidän seuraansa hetkeä myöhemmin ja hän huomasi heti miehensä ahdingon. Rouva Paarmakin tiesi että puremaan opettelu on vaarallista puuhaa mutta häntä ärsytti moinen hermoilu. Rouva oli itsekkin joutunut opettelemaan sen nuorempana ja oli edelleen hengissä. "Huomenta", hän haukotteli mahdollisimman rauhalliseen sävyyn ja otti itsekkin mureketta. Kaikki menisi ihan hyvin ja Herra Paarma olisi väärssä.

Iltapäivällä koko paarmaperhe valmistautui metsästysretkelle. Pirkko oli tukahtua jännityksestä verrytellessään siipiään kuten äiti oli käskenyt. Tänään tytöstä tulisi vihdoinkin täysi-ikäinen paarma joka joisi itseään suurempien olentojen verta. Miten jännittävää.
   Herra Paarman jännitys sen sijaan oli erilaatuista. Hänestä tuntui ahdistavalta ajatella että hänen tyttäsensä oli jo niin iso ja että mitä tahansa saattaisi tapahtua. Hän ei pitänyt ajatuksesta missään muodossa ja sillä hetkellä hän toivoi Pirkon olevan poika.
   Rouva Paarma avasi ulko-oven ja lennähti ilmaan, Pirkko perässään. Herra Paarma sulki oven viimeisenä ja katseli kuinka Pirkko lenteli vapaana. Sietämätöntä. Mies räpytteli hetken siipiään ja lähti sitten naisten perään. Aurinko paistoi kirkkaasti mutta päivä tuntui silti synkältä.
   Vastaan tulevien paarmojen ja mäkäräisten onnittelut menivät Herra Paarmalta täysin ohi hänen vaipuessa omiin ajatuksiinsa, mutta Pirkko oli täysin onnittelujen lumoissa. Tämä oli se päivä jota hän oli odottanut.
   Maisemat vaihtuivat pikkuhiljaa metsästä harvemmaksi alueeksi jossa puita oli siellä täällä ja pian täysin aukeaksi mansikkamaaksi. Kolmikko henkäisi osittain haltioissaan, osittain kauhuissaan nähdessään edessään vaaleanpunaisen, karvattoman nisäkkään. Rouva Paarma hihkaisi iloisena: "Ah, ihminen! Niitä on niin helppo purra kun karvoituskin on niin onnetonta!" Herra Paarma oli vähemmän haltoisaan ja hän keskittyi enemmänkin talon kokoisiin käsiin jotka olivat piilossa marjapuskassa. Hän tiesi niiden olevan vaaralliset kapistukset. "Emmekö me voisi etsiä jonkun pienemmän ihmisen?" Hän kysyi arasti ja vilkaisi huolestuneena vaimoaan saaden takaisin pelkän "älä nyt hermoile" katseen. Ennen kuin Herra tai Rouva Paarma huomasivatkaan, Pirkko oli lentänyt ihmisen luo. Tyttö kieppui jättiläisen ympärillä ja väisteli huitovia käsiä. Nyt Rouva Paarmakin oli huolissaan.
   "Pirkko!" Hän parahti ja lensi tyttärensä perään ajattelematta lainkaan mitä oli tekemässä. Samoin teki Herra Paarma. "Pirkko lennä pois, se tappaa sinut!" Hän yritti huutaa mutta sai itse osuman toisesta jättiläiskädestä ja putosi tajuttomana maahan. Pirkko ei kuitenkaan huomannut vanhempiensa ahdinkoa vaan lenteli huolettomana ympäriinsä, kunnes laskeutui ihmisen polvelle. "Äiti, voiko tähän pur-", ennen kuin Pirkko pääsi lauseen loppuun, toinen jättikäsistä heilahti ja Pirkko katosi sen alle. Kuului kova paukahdus.
   Aika tuntui pysähtyvän. Rouva Paarman oli vaikea hengittää eikä hän voinut olla tuijottamatta jättiläiskättä vaikka olisikin halunnut kääntää katseensa. Hän odotti ja katsoi kuinka käsi nousi, paljastaen harmaan lätyn joka oli joskus ollut Pirkko. Ruumiin näkeminen aiheutti Rouva Paarmalle sisäisen tunnekuohun. Hänen tyttärensä oli kuollut ja se kaikki oli tämän ihmisen syytä. Ei, se oli Rouva Paarman syy. Kaikki olikin hänen syytään. Mutta tämä ihminen oli juuri tappanut hänen tyttärensä.
  "Senkin hullu!" Hän parahti ja iski hampaansa ihmisen kaulaan. Sitten kuului paukahdus ja kaikki pimeni.

Herra Paarma heräsi tokkuraisena kostean ruohikon ympäröimänä. Joka paikkaa särki eikä hän aluksi ymmärtäyt missä oli. Hän kohottautui seisomaan ja kateseli ympärilleen. Taivas oli vetänyt pilveen ja ilma oli nyt viileämpää. Maassa lepäsi siipi. Pirkon siipi. Sillä hetkellä Herra Paarma tajusi mitä oli tapahtunut. Hän oli menettänyt kaiken mitä hänellä oli. Kaiken.

Perustuu ehkä tositapahtumiin